Turku Street-O
Turku 790 vuotta 23.1.2019


.
.
.

Turun historia alkaa Koroisista. Kun paavi oli antanut 23. tammikuuta 1229 päivätyllä kirjeellä luvan siirtää Suomen piispanistuin Nousiaista paremmalle paikalle, löytyi sellainen Aurajoen ja Vähäjoen väliin jäävältä niemeltä.

Yhä edelleen siellä voi tuntea historian havinaa. Jäljellä ovat alkuperäisen kirkon ja piispantalon rakennusten perustuksia. Nyt ne voivat olla lumen alla, mutta kaupungin juhlapäivän kunniaksi siellä on Turku Street-O:ssa jaossa historiallisen suuri pistepotti.

Turun, Maarian ja Kaarinan keskiaika näkyy matkan varrella monessa muussakin kohteessa. Jo lähtöpaikka on 1400-luvulla valmistuneen Maarian kirkon vieressä. Ensimmäistä kertaa Turku Street-O:ssa pääsee tutustumaan Raunistulaan, jonka senkin rakentaminen on alkanut jo keskiajalla. Monet kohteet kertovat Maarian historiasta ja Turun nykypäivästä.

Kartan mittakaava on 1:8000, Koroistenniemeltä on erillinen karttapala, jonka mittakaava on 1:3000. Molemmat ovat samassa A4-kokoisessa kartassa.

Turku 790 vuotta -tapahtumassa on normaalista poikkeava pisteytys: rastit 11-17 = 10 pistettä (7 kpl), 21-27 = 20 pistettä (7 kpl), 31-35 = 30 pistettä (5 kpl), 41-45 = 40 pistettä (5 kpl), 51-55 = 50 pistettä (5 kpl) ja 91 = 90 pistettä (1 kpl). Kokonaispistemäärä on, kuten muinakin kertoina, 900 pistettä, ja rasteja yhteensä 30. 12 rastilla on rastilippu ja A3-paperi, jossa kysymys. Mallirasti on karttamyynnissä. Lopuilla 18 rastilla on perinteisiä Street-O-kysymyksiä, kuten ”montako postilaatikkoa?”.

Liikennesääntöjen noudattaminen, ylityspaikkojen ja kiellettyjen alueiden huomioon ottaminen on joka tapahtumassa ehdottoman tärkeää. Tällä kertaa on erityisesti varottava radan ja jokien ylityksiä. Tampereen radalla junia voi liikkua koska tahansa. Karttaan on merkitty yksi alikulku- ja kaksi vartioitua ylikulkupaikkaa, muista kohdista rataa ei saa ylittää. Jäälle ei saa mennä, vaan Aurajoen voi ylittää rautatiesiltaa ja kahta Halistensiltaa pitkin. Vähäjoen yli pääsee kahta siltaa pitkin, joista toinen on Koroistenniemellä.