Yhä voimissaan
Vuonna 1997 äitikerho Muurahaiset lopetti säännöllisen toimintansa. Jäsenet olivat vuosien saatossa vähentyneet eivätkä Muurahaisten myyjäiset ja muut tempaukset enää olleet lippukunnalle taloudellisesti välttämättömiä. Jäljellä olevat jäsenet tapaavat edelleen, mutta he kokoontuvat kolon sijasta toistensa kodeissa. Uusia jäseniä ei enää ole hankittu.
1990-luvun lopulla huolena oli vartioikäisten passivoituminen. Lippukuntaretkille ja partiotaitokisoihin ilmestyi säännöllisesti vähemmän poikia kuin oli ilmoittautunut. Kyse oli valtakunnallisesta ongelmasta, vartioikäisten poikien määrä oli kaikkialla laskussa. Tilannetta ryhdyttiin toden teolla korjaamaan 1999 luomalla TuMen vartioille oma erätaitoja painottava koulutusohjelma. Tuloksia ei vielä voi pitkällä tähtäimellä arvioida, mutta tällä hetkellä vaikuttaa hyvältä.
Näin olemme päässeet kirjoittamisajankohtaan. Tämä teksti on kuvannut enimmäkseen lippukunnan kokemia muutoksia 25 vuoden aikana. Usein muutokset näkyvät kesä- ja talvileireissä, niiden koossa ja pitopaikoissa, joten leirikuvausten osuus voi tässä vaikuttaa suurelta. Niiden osuutta voi puolustaa sillä, että leirit ovat vuoden päätapahtumia ja niitä on kutsuttu ”siksi aidoimmaksi partioinniksi” (Vai tarkoitettiinko sillä sittenkin kisoja?).
Turun Metsänkävijöillä on jälleen suuret juhlat edessään. Juhlatilaisuuksien ja Varsinais- Suomen Partiopiirin kisojen järjestämisen lisäksi tiedossa on partiopoikien juhlaleiri Gilwell Parkissa Englannissa. Sudenpennut puolestaan pääsevät Tanskaan. Lippukunnan varallisuuden kasvaessa toiminnan puitteet ovat koko ajan paisuneet. Uudistuksia tapahtuu koko ajan, vaikka kaikki eivät niitä suopein silmin katsokaan.
Neljännesvuosisata sitten myös Hannu ”Huppe” Hurme pohti 50-vuotisjulkaisun vastaavassa kohdassa muutoksia. Tuolloin mörkönä oli Suomen Partiojärjestö, jonka uudistukset uhkasivat vesittää koko touhun idean. Nykyään haastajana ei ole keskusjärjestö vaan yhteiskunnan täydellinen muuttuminen. Muiden virikkeiden lisääntyessä partio on menettänyt suosiotaan. Vartioaika on tässä suhteessa kriittisin: jos sen malttaa jatkaa loppuun, pitkä partioura on huomattavan todennäköinen, kunhan tuoreelle johtajalle löytyy mielekästä tekemistä. Ratkaisevaa on johtajien ja erityisesti vartionjohtajien innostus.
Muuttumatta, poteroihin kaivautuneina, mänkijät eivät selviä. En kuitenkaan usko mänkijyyden olevan vaarassa. Kriisistä puhuttiin jo 1975 ja sitä on väläytelty tasaisesti halki 80- ja 90-lukujen, mutta TuMe on yhä olemassa tärkeimmät perinteensä säilyttäneenä. Se, joka osaa sopivasti taipua, ei helposti taitu.