Enemmän ja hienommin
Toukokuussa 1990 suomalainen partioliike täytti 80 vuotta. Sen kunniaksi järjestettiin Helsingissä suurjuhlat, joiden tapahtumiin osallistui 30 000 partiolaista ympäri maata, mukana tietysti myös Turun mänkijät. TuMen soittokunta sai kunnian hoitaa leijonanosan juhlien musikaalisesta ohjelmasta: se esiintyi Kaivopuiston suuressa konsertissa sekä säesti Olympiastadionilla pidetyssä pääjuhlassa ja Suomen siihenastisen historian suurimmassa partioparaatissa.
Juhlan kunniaksi järjestettiin jälleen suurleiri, tällä kertaa nimeltään ´Tervas´. TuMe rakensi leirialueensa jo hyväksi havaitun kaavan mukaan, kerrosteltta ja massiivinen leiriportti kuuluivat asiaan. Sammalkarhu oli laihahko, mutta kiinnitti silti ohikulkijoiden huomion. Lippukunta sai vieraikseen 25 ulkomaalaista: joukon kanadalaisia partiolaisia sekä luxemburgilaisen lippukunnan, joka koostui EY-diplomaattien lapsista. Tervaksen järjestelyt ja toimintapisteet olivat hyvää tasoa ja leiri jäi monen mieleen onnistuneena kokemuksena. Monissa partiolaisten massatapahtumissa käytetty huivinpyöritys lienee saanut alkunsa spontaanisti Tervaksen päätösjuhlassa.
Vuosi 1992 oli peräti nelinkertainen juhlavuosi: Mänkijä-lehti ja Karhu-Kopio täyttivät 30 vuotta, joulupukkitoimisto 60 vuotta ja Läntisen Pitkäkadun kolo 20 vuotta. Juhlat vietettiin töiden merkeissä. Vuoden kaikki leirit olivat suurisuuntaisia. Sudenpennuilla oli partiopiirin Tammileiri ja partiopojat menivät talveksi toista kertaa Sveitsiin ja kesäksi Karigasniemelle Lappiin. Talvileiriä Sveitsin Lauterbrunnenissa on jälkeenpäin moitittu erähenkisyyden puutteesta; lumen ja vaellusreittien puutteen vuoksi vaellus peruuntui ja muutenkin leiri muistutti ajoittain lomamatkaa. Muistettavin partioelämys oli tutustuminen Kanderstegin kansainväliseen partiokeskukseen.
Kesäleiri pidettiin Koroisten Ritarien leirialueella, pohjoisempana kuin koskaan aiemmin. Tämä antoi mahdollisuuden muistettaviin luontokokemuksiin ja oikean leirielämän viettoon vuosisadan sateista huolimatta. Johtajat, jotka saapuivat paikalle viikkoa ennen leiriläisiä, tottuivat mäkäriin niin, etteivät lopussa enää edes huomanneet niitä. Tunnelmia vaellukselta:
“Matkamme alkoi kivuttomasti poroaidan ja vesiesteen ylittämisellä. Näiden jälkeen nousimme kohti korkeuksia ja ylitimme korkean tunturin. Aurinko pilkahteli aina välillä pilvien välistä ja olo tuntui jopa kesäiseltä… Näimme poroja, piekanoja ja aina silloin tällöin pilkahduksen toisista vaellusryhmistä. Ylitimme ja kiersimme useita tuntureita ja tunturipuroja. Jotkut purot pystyi ylittämään harppaamalla, jotkut vaativat hieman kovempia otteita. Välillä pysähdyimme pitämään taukoja, syömään eväitä ja nauttimaan tunturipurojen aatelia, erittäin raikasta vettä… Edellisen päivän sateiden ansiosta oli joki tulvinut runsaasti. Me emme sitä säikähtäneet vaan lähdimme ylittämään jokea. Ei tullut ylitystä, tuli vain rukkaset ja märät housut. “ (Antti Muilu, Mänkijä 3/92)
Leirierikoisuudet jatkuivat seuraavanakin kesänä, kun vuorossa oli Varsinais-Suomen partiopiirin ensimmäinen yhteisleiri ´Varski´. TuMe näytti jälleen ominaislaatunsa perinteisillä suurleirirakennelmillaan. Tämän vuoksi eräät arvostelivat läpi leirin lippukuntaa liiasta näyttämisen halusta. Myös ennen leirin alkua tapahtuvaa rakentelua haluttiin rajoittaa, mikä aiheutti pieniä kahnauksia.
Samana vuonna yritettiin äitikerhon rinnalle luoda isäkerho. Ajatus lähti sudenpentujen isiltä, jotka toivoivat jotain omaa ohjelmaa. Kokeeksi järjestettiin isäpoikaviikonloppuretki Mjösundiin. Leppoisa retki onnistui ja osallistujat toivoivat jatkoa. Myöhemmin isät rakensivat talkoilla Yläneelle puuvajan, mutta sitten toiminta hiipui, kun joukkoa vetäneen partiojohtaja Sami ”Käry” Kääriäisen piti muuttaa toiselle paikkakunnalle eikä jatkajaa löytynyt.