Uudenlaiset talvileirit
Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan johtajistoa alkoi vaivata huoli metsäyöpymisten vähenemisestä vartioretkillä. Karhurannan hieno kämppä houkutteli viettämään yöt sisällä. Tilanteen korjaamiseksi hankittiin 1980 viiden ja puolen hehtaarin kokoinen maapala Yläneeltä, läheltä Vaskijärven kansallispuistoa. Karhukorveksi ristitylle alueelle rakennettiin vain puuceevarastorakennus ja muutamaa vuotta myöhemmin kiintolaavu. Lippukunnanjohtaja Teppo ”Kalja” Kallioniemi esitti vartioille hienovaraisen käskyn järjestää siitä lähtien joka toinen retki Yläneellä. Karhukorvessa on järjestetty kesä-, talvi- ja sudenpentuleirejä, lippukunnanretkiä ja vaelluksia, mutta vartioiden retket sinne ovat ainakin 90-luvulla olleet melko harvinaisia.
Aika katsottiin kypsäksi myös uuden lipun hankkimiseen lippukunnalle. Edellinen lippu oli vaurioitunut Linnankadun kolon palossa 1968. Koska tulipalo aiheutti TuMelle monenlaisia ongelmia, lippu korjattiin ja uuden hankkiminen lykättiin valoisampaan tulevaisuuteen. Asian ottivat esille Muurahaiset, jotka myös lahjoittivat lipun. Kiviset Ritarit päättivät keskustelujen jälkeen palata Matti ”Metsä-Masa” Nummelinin suunnittelemasta lipusta takaisin alkuperäiseen taiteilija Baerin malliin, jota tosin hieman yksinkertaistettiin. Uusi lippu vihittiin itsenäisyyspäivän lupauksenantotilaisuudessa Turun Linnan kirkossa 1980.
Uusi vuosikymmen toi mukanaan uudet ongelmat: “Viime aikoina on lippukuntamme eri toimintamuodoissa esiintynyt jatkuvaa passivoitumista, tähän on osaksi syynä kasvava kilpailu poikien muiden harrastusten kanssa, mutta syytä on myös meissä – johtajissa, eräpojissa ja vartionjohtajissa – itsessämme. Paras keino lisätä nuorempien innostusta on meidän vanhempien esimerkki.” (Kari Vainio, Mänkijä 3/81)
Konkreettisena esimerkkinä passivoitumisesta olivat talvileirit, jotka oli vuodesta 1962 alkaen pidetty yksinomaan Karhurannassa yhtä poikkeusvuotta lukuun ottamatta. Vuoden 1981 leirille osallistui vain runsas kymmenen partiopoikaa. Talvileirin kuolemaa oli alettu ennustella jo pari vuotta aiemmin. Koska osasyynä osallistujakatoon olivat perheiden Lapinmatkat leirien aikaan, päätettiin leiri siirtää Lappiin. Niinpä Pallaskelo-leiri järjestettiin Pallastunturilla Muonion lähellä helmikuussa 1982. Majoitus oli samana vuonna valmistuneessa kämpässä ja ohjelmaan kuului perinteisten kuvioiden lisäksi runsaasti hiihtoa ja laskettelua kolmena päivänä. Mukaan saatiin 30 leiriläistä, mikä oli enemmän kuin moneen vuoteen.
Elvytystä kaipasivat myös Suomen Metsänkävijälippukuntien keskinäiset suhteet. Tässä TuMe otti itselleen suurehkon roolin ja järjesti maaliskuussa 1980 kolollaan sekä Rymättylän Kunstenniemessä Mänkijäpäivät, joille osallistui 45 metsänkävijää yhdeksästä lippukunnasta. Aikaan saatiin mm. avoin kirje SP:lle partiotaitokilpailujen tason kohottamisen puolesta sekä päätös järjestää lisää Mänkijäpäiviä. Näin tapahtuikin. Syksyllä 1982 TuMe järjesti Maariassa mänkijöille yhteiset vartioikäisten partiotaitokisat nimeltä Mänkiö –82.
Seuraavana vuonna TuMe tempaisi vielä pistämällä pystyyn Suomen Metsänkävijöiden yhteisleirin Karhurannassa. Edellisestä yhteisleiristä (Foudinlammella 1974) oli vierähtänyt lähes kymmenen vuotta. Noin 130 leiriläistä ja johtajaa kuudesta lippukunnasta sekä muutama ulkomaalainen muodostivat leirin, jota jälkeenpäin kehuttiin täyden kympin arvoiseksi. Alue oli riittävän iso, ohjelma toimi, ruoka oli hyvää ja tuli ajallaan. Säänhaltijakin suosi: yhdeksän päivän leirillä ei satanut kertaakaan. Leirin sisäpiirihuumori kiertyi vahvasti kerubien ja ruotsalaisten sukellusveneiden ympärille.
“- Joitakin tunnistamattomia KERUBEJA nähty uimassa uintiajan ulkopuolella. Ei hyvältä näytä, pitäkääpä huolta, ettei homma toistu, sanaili leirinjohtaja Kalja lehdellemme.
- Homma hanskassa ja hanska hukassa, manaili sukellusveneen navigoija Kemiössä viime yönä.” (Leirihyttynen 2/83)