70-luvun puoliväli ei silti ollut mänkijöillekään pelkkää juhlaa. Suomen Partiolaisten suunnittelemat uudistukset aiheuttivat kuohuntaa kautta maan. Keskusjärjestö halusi yhtenäistää partioasun eli pukea kaikki siniseen sekä poistaa partio- ohjelman luokkasuoritukset ja korvata ne osallistumisperiaatteella. Vastustus alkoi Varsinais-Suomesta ja levisi pian laajalti muihinkin partiopiireihin. Luonnollisesti myös perinteistään tietoinen TuMe vastusti ohjelmauudistusta, jota kutsuttiin ”nykyyhteiskuntaa myötäileväksi salonkipartioinniksi”. Ruskeasta puserosta ei myöskään haluttu luopua mistään hinnasta. Lippukunnanjohtaja Hannu ”Toippa” Toivonen kirjoitti Mänkijässä 3/75:

“Nyt ei riitä partiomaailman navasta lähtevä jyrisevä määräys vaan on otettava jo järki käteen ja pohdittava mitä pitäisi tehdä. Meidän omille linjoille lähtevien on myös pidettävä päämme kylmänä ja muistettava työmme tarkoitus – poika. Meille se on ehkä helpompikin, koska olemme jatkuvasti heihin kosketuksissa.”

TuMe suunnitteli itselleen uuden partiopuvun, joka ”muistutti erehdyttävästi entistä” ja alkoi valmistaa pukuja yhdessä Koroisten Ritarien kanssa. Samalla alettiin suunnitella omaa suorituskirjaa, jonka sisältö täyttäisi perinteitä arvostavien lippukuntien vaatimukset. Lähinnä Risto-Albert Pyysalon (KorRit) johtamasta työstä syntyi monien lippukuntien omaksuma Eräohjelma, jota TuMekin käytti parikymmentä vuotta. Lopulta kentän vastarinta herätti kattojärjestönkin. Niinpä suoritusperiaate on yhä käytössä ja ruskeat puserotkin sallitaan.

Samoihin aikoihin kuivuivat kokoon Nitroleirit, joilla partiopoikien vanhempia oli tutustutettu toimintaan. Vuodesta 1974 vanhemmille järjestettiin Kemiön Karhurannassa viikonlopunmittaisia leirejä, joiden ohjelma oli peräisin suoraan poikien leireiltä. Osanottajilla oli hauskaa partiotaitokisoissa, luontopoluilla, leirikasteessa, olympialaisissa ja iltanuotioilla. Leiriläisten iästä tehtiin hyväntahtoista pilaa; Mänkijässä julkaistujen Nitroleiri-juttujen kuvituksena oli piirroksia mm. uupuneesta ukosta, joka lyö polvensa kiveen ja pudottaa tekohampaansa sekä rinkasta, jonka läpän alle on makuupussin seuraksi tungettu kävelykeppi. Leirin tunnushuutokin kuului: ”Lääh, lääh, lääh, nyt nitro tarpeen on!” Osallistujilla riitti leikkimieltä, mutta heidän vaihtuvuutensa oli niukkaa – joukko koostui joka vuosi melkein samoista henkilöistä. Ehkä tämä vaikutti siihen, että vuoden 1977 yksipäiväiseksi kutistuneen leirin jälkeen Nitroleirejä ei enää järjestetty.

Soittokunta juhli 50-vuotispäiviään 13.11.77 pitämällä konsertin Turun Työväenopiston juhlasalissa ja julkistamalla Aaro ”Lätkä” Lehtilän kirjoittaman historiikin. Koska soittajajoukko alkoi ikääntyä, alettiin koota nuoria turvaamaan toiminnan jatkumista. Mukaan tuli myös muutama tyttö, mikä aiheutti eripuraa partiolaisosaston kanssa. Tutkainta vastaan potkiminen oli kuitenkin turhaa: nykyään naisia on yli kolmannes soittajista.

Vuoden 1979 Suuri Tapahtuma oli Kolilla pidetty Suomen Partiolaisten suurleiri ´Karelia ´, johon TuMe osallistui 45 leiriläisen ja kahden työtehtävissä toimineen voimin. “Matkalla katselimme silmät pyöreänä sitä valtavaa ihmismäärää, joka oli kaikkialla. Nyt tiesin miltä muurahaisesta tuntuu olla suuressa muurahaiskeossa… Ohjelmat seurasivat välillä turhankin tiuhaan toisiaan: käytiin vain välillä syömässä ja taas mentiin uuteen ohjelmapisteeseen. Pitkät välimatkat ja jonot jäivät myös mieleen, mutta niiltä ei voi suurleirillä välttyä… Sitä ilmapiiriä ja tilaisuutta ei voi esittää paperilla kirjoitettuna tai valokuvina: se on koettava itse!” (Pekka Rihti, Mänkijä 4/79)

SP:n suurleiri sai siis lippukunnalta kiitosta, mutta järjestön uudistuslinja aiheutti taas tyytymättömyyttä. Tällä kertaa vuorossa olivat SP:n laatimat harrastusmerkit, jotka edellyttivät ”jatkuvaa harrastusta”. Merkin saadakseen piti esim. perehtyä taidealan kirjallisuuteen, kirjoittaa kantaa ottava artikkeli lehteen tai pitää pohdiskeleva teemailta. Ainakin TuMe kaipasi aikanaan käytössä olleita taitomerkkejä, joiden saaminen vaati tiettyjen tietojen ja taitojen hankkimista aiheesta. Vastavetona SP:n merkeille luotiin lippukunnan omat taitomerkit, mutta niiden vakiinnuttaminen takaisin koulutusjärjestelmään ei onnistunut.