Uusi aika 1975-2000

Turun Metsänkävijät saavutti miehen iän 4.4.1975. Uusi aika aloitettiin juhlimalla komeasti: Turun Kauppaopistolla järjestettiin 50-vuotisjuhlakokous ja Turun Linnassa vanhemman väen veljesilta. Pääjuhla oli Ruotsalaisessa Teatterissa. Tuossa juhlassa kantaesitettiin Hannu ”Huppe” Hurmeen säveltämä ja sanoittama Mänkijäballadi, jota edelleen esitetään kesäleirien iltanuotioilla. Merkkivuonna tarjoutui myös tilaisuus poikkeukselliseen leirielämykseen, kun Norjassa järjestettiin maailmanjamboree. Parikymmentä tumelaista osallistui ´Nordjamb 75´ :een leiriläisinä tai työtehtävissä.

Lippukunnan todellinen voimainkoetus juhlavuonna oli partiotaidon SM-kilpailujen järjestäminen koko Suomen partiopojille (tyttöjä ei otettu mukaan, mikä aiheutti hieman kritiikkiä; TuMe puolustautui resurssien vähyydellä). Nimen ´Viidenkympin villitys´ saanut kilpailu pidettiin Raision ja Maskun alueella. Järjestäjät kertoivat ohjelmalehtisessä pitäneensä hauskaa tehtäviä suunnitellessaan, esim. rakentelutehtäviin kuuluivat kränkshärveli ja kivensyöjäeläimen pyydys. Erikoisimmassa tehtävässä kilpailijat joutuivat tanssittamaan tyttöjä; arvostelukohteina olivat tanssikäyttäytyminen ja annetussa ajassa tapahtunut haku. Ilmeisesti kisoista tehdyn lehtijutun perusteella muuan yleisönosastokirjoittaja kysyi sittemmin Partiojohtaja-lehdessä: ”Onko partio nykyään pelkkää tanssia?” Lehti kertoi ystävällisesti kirjoittajalle rakenteluista, vaativasta ylitystehtävästä, luontopolusta ynnä muista.