Kelirikko-kisat 20.11.2004
Viime Kelirikosta olikin jo aikaa. Ei siitä mitään kovin hyviä muistoja jäänyt mieleen: vartiolaiset itkivät ja kaikki vannoivat, etteivät tulisi seuraaviin Kelirikko-kisoihin. No tämän ikävän kokemuksen unohtaneita vartiolaisia oli kaksi: Otto ja Eero.
Olimme ajoissa ilmoittautumassa kisaan Kallun grillin pohjoispuolella Turun kauppatorilla. Meille kerrottiin lähtörastille menevän bussin aikataulu ja saimme viettää muutaman minuutin Hansassa ja ehdin juoda kiireellisesti yhden jääteen. Matkatehtävät tehtyämme (ei kovin huolellisesti) menimme torin laidalla odottavaan bussiin.
Lyhyehkön bussimatkan loputtua saavuimme Uittamolle, jossa meitä odotteli lähtörasti. Rakensimme pikaisesti keinun ja lähdimme seuraavalle rastille, joka oli suunnistusta. Se sujui ihan hyvin kunnes suunnistuseksperttimme Antti huomasi peesaavan vartion ja eksyttämistä yrittäessämme eksyimme itsekin. Seuraavien rastien tehtävien järjestystä en muista, mutta kananmunien heittelyä ja solmuilua ainakin oli ohjelmassa. Jossain välissä Eero haki kotiin unohtuneet uimavarusteensa.
Lopuksi selvisimme Uittamon uimahallille. Siellä meitä odotti lämmin sauna ja vähintään yhtä lämmin ruoka. Uitiin, heiteltiin uimalautoja (josta saimme kuulla pienimuotoisen saarnan) ja saunottiin. Peseytymisen jälkeen söimme kinkkukiusausta ja salaattia ja joimme mehua. Tällä kertaa kisa onnistui yli odotuksien.
Mikko Hurme, Kärppä