Arkisto Juttuarkisto

Partioparaati 3.5.2009

Tämän kevään partioparaati marssittiin heti vapun jälkeen sunnuntaina 3.5. Paraati oli Lounais-Suomen Partiopiirin ensimmäinen paraati ja siinä marssi lähes 4100 partiolaista. Meitä mänkijöitä mukana oli 102, joista osa kuului soittokuntaan. Osallistumisemme oli huomattavan hyvä, koska tulimme marssiaktiivisuuskilpailussa toiselle sijalle. Jäsenmaksun maksaneita mänkijöistä mukana oli huimat 59 %.

Paraatipäivän ohjelma oli vanhan kaavan mukainen. Ensin klo 12.15 alkaen Kololla oli kevätpäätös, jossa jaettiin ansiomerkkejä sekä nuoremmille jäsenillemme luokkasuoritus- ja vaihemerkkejä. Tilaisuuden jälkeen Auran Tytöt liittyivät marssimuotoomme, ja paraati sai alkaa. Tuomiokirkolla paraati lähtöpaikalla oli ohjelmassa puheiden lisäksi partiopiirin uuden lipun vihkiminen. Paraatireitin kuljettuamme Kololla oli tarjolla jäätelöä. Mikä olisikaan parempi tapa päättää mukava partiopäivä! Iltasella partiojohtajat osallistuivat vielä VPK:n talolle partiopiirin kahvitilaisuuteen.

Partioparaatissa jaettiin seuraavat ansiomerkit:

Harri Pekola / SP:n hopeinen ansiomitali
Harri on toiminut lippukunnassamme aktiivisesti jo yli kaksikymmentä vuotta. Harri on ollut 90-luvulta lähtien mukana Turun Metsänkävijät ry:n hallituksen sihteerinä sekä toiminut myös kämppäisäntänä, autonhoitajana sekä järjestämissämme partiokisoissa huoltotehtävissä.

Turkka Laakkio / V-SP:n hopeinen ansiomitali
Turkka on toiminut sekä lippukunnassame että partiopiirissä monissa tehtävissä. Turkan pitkäaikaisimpiin ansioihin kuuluu ehdottomasti hänen tekemänsä työ partiokisojen sekä paraatin tulospalvelussa.

Sami Kääriäinen / V-SP:n hopeinen ansiomitali
Sami toimii tällä hetkellä Turun Metsänkävijät ry:n varapuheenjohtajana, minkä lisäksi Samin toinen pesti tällä hetkellä on koloisännyys. Sami on hoitanut myös partiolippukunnan ja suunnistusseuran välistä nuorisotoimintaa.

Mika Virtanen / SP:n pronssinen ansiomitali
Mika oli lippukuntamme sudenpentuosaston monen vuoden jälkeen, minkä jälkeen hän on hoitanut lippukuntamme verkkosivuja. Mika on toiminut aktiivisesti myös piiri- ja järjestötasolla verkkoviestintätehtävissä.

Mikael Laiho / V-SP:n pronssinen ansiomitali
Mikael on toiminut lippukuntamme rahastonhoitajana kolmen vuoden ajan. Mikael on työssään järjestelmällinen ja tarkka, mikä on edelletys huolelliselle rahastonhoidolle.

Niko Hietanen / V-SP:n pronssinen ansiomitali
Niko on tällä hetkellä sudenpentuosastomme johtaja, missä pestissä hän on ollut jo kolme vuotta. Niko hoitaa osastoa innovatiivisesti ja tehokkaasti.

Pekka Heinonen / I-luokan Mannerheim-solki
Pekka on lippukuntamme lippukunnanjohtajan apulainen sekä toiminut lukuisissa muissa tehtävissä. I-luokan Mannerheim-soljen saaminen edellyttää kuitenkin partioaatteellisuutta toiminnassa, minkä Pekka toteuttaakin tuloksekkaasti. Pekan ansioiksi luettakoon sinnikkyys partion kasvatustavoitteiden ja aatepohjan huomioiminen lippukuntamme päivittäisessä toiminnassa.

Santeri Lehtinen / II-luokan Mannerheim-solki
Santeri on nuori ja innokas johtaja, joka toiminnassaan tuo esille erityisesti mänkijähenkeä unohtamatta partioaatetta.

Eero Pakarinen / Louhisuden solki
Eero on toiminut menestyksekkäästi vartionjohtajana järjestäen vartiolleen monipuolista ja vaihtelevaa ohjelmaa. Nykyään Eero on lippukutammen kilpailuvastaava.

Lars Erkkilä,
Liisa Gunnelius ja
Seppo Paarte / V-SP:n hopeinen ansioplaketti Partiopiirin ansioplaketteja myönnetään partiotyötä tukeneille henkilöille. Soittokuntamme jäsenet Lars, Liisa ja Seppo ovat omalla toiminnallaan edesauttaneet sekä lippukuntamme että soittokunnan toiminnan kehittämistä.

Meri Karanko / Karelia-malja (Aktiivinen partioäiti)
Viime vuotisen partioparaatin Karelia-maljan voiton vuoksi olimme vaikean tehtävän edessä. Karelia-maljan pienoispokaali piti luovuttaa aktiiviselle partioäidille. Meri Karanko on aktiivisesti mukana erityisesti soittokunnan toiminnassa. Merin poika Niki on soittaa tällä hetkellä A-orkesterissa sekä toimii lippukunnassamme vartionjohtajana.

Jarno Laine / Kuparinen karhunkynsi
Jarno Laine on toiminut lippukunnassamme monissa tehtävissä - viimeisimpänä pestinä kalustonhoitajuus. Jarno on huolellisuus kaluston suhteen on iskostunut osittain myös nuorempiin johtajiimme, mikä on merkittävä edistysaskel lippukunnassamme ennen vallallaan olleen huolettoman kalustokäytännön vuoksi.

Satunnaisia kuvia