-
Tämän kevään partioparaati marssittiin heti vapun jälkeen sunnuntaina 3.5. Paraati oli Lounais-Suomen Partiopiirin ensimmäinen paraati ja siinä marssi lähes 4100 partiolaista. Meitä mänkijöitä mukana oli 102, joista osa kuului soittokuntaan. O...
-
Turun Metsänkävijäin partiojohtajia ja vartionjohtajia kävi tekemässä talkootyötä 1.4.-18.4. välisenä aikana varainhankintana Turkuun rakennetussa uudessa Omena-hotellissa. Lippukunnanjohtajalle, joka toimi projektissa vastuuhenkilönä lippukun...
-
Lauantai aamuna saavun kololle ajoissa noin tunti ennen varsinaista lähtöä. Kolon edusta oli silloin vielä hiljainen, mutta tovin kuluttua se tulisi täyttymään innokkaiden sudenpentujen äänistä, jotka odottavat malttamattomina pääsyä bussiin....
-
Lähdimme perjantai iltana linja-auto asemalta v-sp:n yhteiskuljetuksella kohti kisakeskusta. Siellä sitten söimme maittavan iltapalan ja kertailimme huomisen taktiikkaa, jonka jälkeen menimme nukkumaan. Aamulla heräsimme aikaisin, soimme aamupalaa j...
-
Keskiviikko 23.2.2005 Lähdimme klo 8.30 kololta Timo Vainion linja-autolla kohti Mellilää. Mukanamme oli myös Auran tyttöjä. Tunnin kuluttua avautui silmiemme eteen luminen leiri maisema. Olimme saapuneet Varsinais-Suomen Partiopiirin järjestämä...
-
Okei, sitten Serakkiin! Vartiot (tai osa niistä) saapuivat kololle perjantai-illan aikana. Illan aikana käytiin syömässä vähän iltapalaa hesellä ja tankattiin vielä pitsanpalastakin kololla juuri ennen nukkumaan menoa. Ensimmäiset alkoivat mennÃ...
-
Vuonna 2004 joulua juhlittiin ja puuroa syötiin Valtion virastotalolla. Soittokunnan letkeät jouluisat sävelet vastaanottivat vieraat juhlasaliin. Klo 18 juontajana toiminut Tapani Halonen toivotti johtajat, lapset ja heidän sukulaisensa tervetulleiks...
-
Viime Kelirikosta olikin jo aikaa. Ei siitä mitään kovin hyviä muistoja jäänyt mieleen: vartiolaiset itkivät ja kaikki vannoivat, etteivät tulisi seuraaviin Kelirikko-kisoihin. No tämän ikävän kokemuksen unohtaneita vartiolaisia oli kaksi: Ott...